Skip to content
27.12.2022

Pohjankankaan tykistöammuntojen yhteismatka lokakuussa

Karkkilan reserviläiset järjestivät lokakuussa yhteismatkan Niinisalon tykistöammuntoihin. Matka alkoi aamuhämärissä yhteiskuljetuksen kerätessä ihmisiä mukaansa ainakin Lohjalta, Vihdistä, Karkkilasta ja Hämeenlinnasta. Lopulta pääsimme perille Niinisaloon, jossa kävimme pikaisella vierailulla sotkussa. Tämän jälkeen matka jatkui suojavarusteiden hakuun eli saimme puolustusvoimilta lainaksi kypärät. Vaikka joku tiedusteli aseiden jakopistettä, sitä ei valitettavasti tällä kertaa näkynyt.

Ensimmäisenä pääsimme todistamaan korealaisten 155 PSH K9 FIN haupitsien ammunnan alkamista. Haupitsit olivat ampumassa vasta ensimmäisiä laukaisuja köydellä ja tätä odotellessa meni tovi. Odotus oli kuitenkin sen arvoista, koska laukaisu oli vaikuttava ja sen jälkeen vaunut lähtivät liikkeelle nopeasti eri suuntiin määräysten mukaan. Kuulemma parhaillaan miehistöt kykenevät suoriutumaan 60 s käskystä tuliasemiin ja poistumiseen.

Haupitsien parista suuntasimme tulenjohtopaikalle seuraamaan tykistön maaliammuntaa venäläisillä 122 H 63 tykeillä. Pieneltä kukkulalta oli erinomainen näkyvyys maalialueelle ja tykistön selvitellessä maaleja ja yhteyksiä, kuului aina välillä haupitsien kranaattien repiviä ääniä. Kun tykistö lopulta alkoi ammuntansa, oli etäisyys maalialueelle niin pitkä (onneksi), että ensin näkyi useita ilmaan lentäviä maakasoja ja vasta hetken päästä kuului voimakkaita jymähdyksiä. Saimme henkilökunnalta kuulla, että tykistö on suoriutunut erinomaisesti näissä ammunnoissa.

Seurattuamme aikamme ammuntoja eri maaleihin ja korjausten tuloksia osumissa, lähdimme kohti ruokailua. Perillä odotti perinteinen nakkikastike PV:n ruokalassa ja tämän jälkeen olikin aika aloittaa kotimatka. Itse istuin Hämeenlinnalaisen herrasmiehen seurassa ja sain kuulla paljon tarinoita aina hänen kotipaikkakunnalleen asti, joten matka joutui viihtyisästi.

Oli ilo huomata, että naiset näkyvät puolustusvoimien toiminnassa nykyisin erittäin paljon. En tiedä prosentteja kantahenkilökunnan jakaumasta, mutta suunta on varmasti oikea. Olisi kiva nähdä naisia myös reserviläisjärjestöjen jäseninä. Maanpuolustus on yhteinen asia.

 

Alokkaat Hänninen, Pulkkinen ja Pulkkinen.

K9 haupitsi.